Logot

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRIEN LOGO JA MUUT KÄYTETTÄVÄT LOGOT

 

Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreille on vuoden 2018 aikana luotu oma logo, joka yhdistää Kirin ja Kirittärien logon teemoja. Logojen käyttötarkoituksesta ei Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreissa ole tehty selkeätä ohjeistusta. Lisäksi logossa käytettävistä väreistä ei ole olemassa tarkkaa värimäärittelyä. Seuran oma logo on pääsääntöisesti käytössä kaikissa seuran virallisissa asiakirjoissa, seuran asuissa sekä viestinnässä ja myyntituotteissa.

 

 

Oman logonsa ohella Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden poikajoukkueilla on oikeus käyttää Jyväskylän Kirin käytössä olevaa kahta eri logoa. Tästä on sovittu seurojen välisellä sopimuksella, ennen Jyväskylän Kirin poistumista seurakartalta.

Seuran perustamisluvulla varustettu logo, jossa on  sini-valkoinen pesäpallo ja pystysuorin tikkukirjaimin  kirjoitettu teksti KIRI.

 

 

Sinisin kirjoituskirjaimin viistoon kirjoitettu teksti KIRI.  Ko. logoa käytetään joissain yhteyksissä myös punaisin  varjostuksin.

 

Näitä logoja voidaan käyttää joukkueiden asuissa, koska Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden poikajoukkueet pelaavat Kirin nimellä sarjoissa ja leireillä.  

 

Oman logonsa ohella Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden tyttöjoukkueilla on oikeus käyttää Kirittärien käytössä olevia logoja. Tästä on sovittu seurojen välisellä sopimuksella.

 

 

 

Näitä logoja voidaan käyttää joukkueiden asuissa, koska Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden tyttöjoukkueet pelaavat Kirittärien nimellä sarjoissa ja leireillä.