Mitä edessä vanhemmille?

Junioriurheilu pyörii vanhempien voimin

 

Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioritkin on niin perinteinen junioriurheiluseura, ettei seuralla ole yhtään palkattua työntekijää. Toiminta pyörii vanhempien voimin hyvin pitkälle. Mutta vastuuta jakamalla ei kenellekään tule liiallisia rasitteita toiminnasta.

Eri joukkueillamme voi olla erilaisia toimintatapoja, mutta näillä sivuilla yleisluonteisesti kuvataan niitä perusasioita, joita vanhemmille eteen tulee sen myötä, että oma lapsi tai nuori haluaa pesäpallon aloittaa. Mukavaa yhdessä oloa ja yhdessä tekemistä junioriurheilun parissa toimiminen on ja ei aiheuta pesäpallossa kohtuuttomia kustannuksia eikä kohtuuttomia työvelvotteita.