Korttelipesis
![]() |
Hei korttelipesisläinen - jatka pesistä joukkueessa!
Heippa!
Kesän -23 korttelipesis on nyt ohitse. Kiitos kaikille osallistujille upeasta pesiskesästä!
Kaikki korttelipesisläiset ovat lämpimästi tervetulleita maksutta mukaan oman ikäluokkansa joukkueiden harjoituksiin kauden loppuun asti. Kuluva kausi kestää noin syyskuun puoleen väliin saakka, keleistä riippuen. Uusi harjoituskausi käynnistyy jälleen marraskuun alussa, ja pääasiallinen harjoituspaikka on Kuokkalan Graniitti.
Joukkueen mukaan pääsee kaikkein helpoiten ottamalla yhteyttä kyseisen joukkueen vastuuvalmentajaan ja sopimalla, milloin ensimmäisiin harjoituksiin voisi mennä kokeilemaan. Olemalla etukäteen valmentajaan yhteydessä valmentaja osaa mm. varautua harjoituksiin lainavarustein sekä varmistaa, että harjoitukset varmasti pidetään, sillä ajoittain vakioharjoitusvuoroja joudutaan perumaan esimerkiksi pelien vuoksi.Tässä on koottuna joukkueiden vastuuvalmentajat, heidän yhteystietonsa sekä pääasialliset harjoitusajat ja -paikat loppukauden osalta. Olkaa rohkeasti yhteydessä valmentajaan ja hypätkää mukaan pesikseen! :)
G-tytöt (2015 ja sitä myöhemmin syntyneet): Riikka Mervola, riikka.mervola@gmail.com, 044 2134228
Harjoitukset:
Maanantaisin 17–18:30, Huhtasuon liikuntapuisto
Keskiviikkoisin 17:45–19, Yrttisuo
———————————————————————————————————————————
G-pojat (2015 ja sitä myöhemmin syntyneet): Henrik Tawast, hmtawast@gmail.com, 050 5852955
Harjoitukset:
Maanantaisin 17–18:30, Huhtasuon liikuntapuisto
Torstaisin 16:30–17:45, Yrttisuo
———————————————————————————————————————————
F-tytöt (2013–2014-syntyneet): Juuli Karjalainen, juuli.karjalainen@hotmail.com, 045 1057888
Harjoitukset:
Maanantaisin 18:30–20, Huhtasuon liikuntapuisto
Keskiviikkoisin 16:15–17:45, Yrttisuo
Perjantaisin 18:45–20:15, Yrttisuo
———————————————————————————————————————————
F-pojat (2013–2014-syntyneet): Petri Kilpeläinen, chefentertainment@gmail.com, 050 5999875
Harjoitukset:
Maanantaisin 18:30–20, Huhtasuon liikuntapuisto
Tiistaisin 16:15–17:30, Yrttisuo
Perjantaisin 17:30–19, Yrttisuo
———————————————————————————————————————————
E-tytöt (2011–2012-syntyneet):Hanna Vulli, hannavulli@gmail.com, 040 5275002
Harjoitukset uusille pelaajille:
Maanantaisin 17–18:45, Yrttisuo
———————————————————————————————————————————
E-pojat (2011–2012-syntyneet): Timo Rautiainen, timo.rautiainen@jklkiri.fi, 050 3947625
Harjoitukset:
Maanantaisin 16:15–17:45, Yrttisuo
Tiistaisin 17:15–18:45, Yrttisuo
Torstaisin 17:45–19:15, Koskenharju
![]() |
Korttelipesis 2023 on täällä!
Korttelipesis on tarkoitettu kaikille alakouluikäisille lapsille!
Kesällä 2023 korttelipesistä järjestetään viikoilla 23–31 (pois lukien juhannusviikko) seuraavasti:
MA: Kaikkien korttelipesisläisten yhteinen peli-ilta Huhtasuon kentällä 17–18:30 (alkaen viikolta 24)
MA: Muuramen tekonurmikenttä, 10:45–12:00
TI: Palokan tekonurmikenttä, 10:45–12:00
TI: Keljonkankaan lähiliikuntapuisto, 10:45–12:00
KE: Yrttisuon pesäpallokenttä, 10:45–12:00
TO: Koskenharjun pesäpallokenttä, 10:45–12:00
PE: Jyskän tekonurmikenttä, 10:45–12:00.
Valitse lähin kenttä, jonka pesiskerroille haluat osallistua ja tule mukaan!
Hinta korttelipesiksestä on 60 € (sisaralennus 5 € toisesta lapsesta), sisältäen ohjatut harjoitukset ja peli-illat, välineet, korttelipesispaidan, seuran jäsenyden sekä vakuutuksellisen pesispassin. Ilmoittautumislomakkeen sekä maksuohjeet löydät "ilmoittautuminen"-sivupalkin alta.