Toimintakäsikirja

Toimintakäsikirja

 

(hyväksytty vuosikokouksessa marraskuussa 2019 -  tätä päivitetään vuosittain ja monessa kohdin on vielä tarkennettavaa )

 

TOIMINTAKÄSIKIRJAN TARKOITUS

 

Tämä toimintakäsikirja ohjaa Jyväskylän Kiri&Kirittäret Junioreiden toimintaa – määrittää joukkueiden sekä yksittäisten toimijoiden oikeudet, vastuut ja velvollisuudet. Toimintakäsikirja siirtää olemassa olevan tiedon ja hyväksi koetut toimintatavat uusille toimijoille, jotta toiminnan jatkuvuus varmistuu. Juniorijoukkueiden yhteisillä toimintaohjeilla tavoitellaan selkeää, tuloksellista ja kustannustehokasta junioritoimintaa.

 

TOIMINTAKÄSIKIRJAN PÄIVITTÄMINEN

 

Tämän käsikirjan on Jyväskylän Kiri&Kirittärien Junioreiden vuosikokous hyväksynyt kokouksessaan marraskuussa 2019.  Seuran hallitus päivittää tarvittaessa toimintakäsikirjaa ja muutokset tähän hyväksytään joko seuran kevät- tai vuosikokouksessa. Tavoitteena on, että toimintakäsikirja elää ja kehittyy seuran toiminnan kehittymisen mukana.

 

TOIMINTAKÄSIKIRJAN SITOVUUS

 

Jos tämän toimintakäsikirjan jokin osa on ristiriidassa Suomen lain tai asetusten (esim. yhdistyslain, verolainsäädännön, kansalaisoikeuksien tmv.) kanssa, ovat ko. määräykset määräävämpiä. Samoin,  jos jokin toimintakäsikirjan osa on ristiriidassa Pesäpalloliiton (PPL) antamien ohjeiden ja sääntöjen kanssa, ovat liiton ohjeet määräävämpiä.