Peluuttaminen

Peluuttamisesta vastaa valmennus

 

Valmennus vastaa pelaajien peluuttamisesta, ja valmentajille tulee antaa tähän työrauha. Tässä on kirjattuna perusteita peluuttamiselle, jota joukkueessa pyritään noudattamaan. Joukkueen sisällä saattaa kuitenkin olla tapauskohtaisia poikkeuksia, jotka saattavat vaikuttaa peluuttamiseen.

 

- Peluuttamiseen liittyvät päätökset tulee tarvittaessa pystyä perustelemaan sekä pelaajille että vanhemmille valmennuksen toimesta.

- Peliajan saamisen edellytyksenä on kyseessä olevan tason ottelun pelaamiseen riittävät pelitaidot, yhdessä hyväksyttyjen käyttäytymissääntöjen noudattaminen sekä harjoittelun tunnollisuus (määrä ja laatu).

- Kaikille on annettava tilaisuus kehittymiseen ja taata sellainen kohtelu, joka tukee harrastuksen jatkuvuutta.

- Pelaajan pelitaidot ja osaaminen eivät ole peluuttamisen ainoa peruste, mutta niitä ei voi kokonaan sulkea pois. Mikäli pelaajamäärä joukkueessa riittää, pyritään aina saamaan joukkueet niin kilpa- kuin pelisarjaankin, ja mahdollisesti myös harrastesarjaan. Näin pyritään takaamaan jokaisen pelaajan taitotasolle sopiva sarja. Mikäli taitotasolle sopivaa sarjaa ei oman ikäisten sarjoista löydy, voidaan pelaajalle hakea yli-ikäisyyslupaa, joka mahdollistaisi pelaamisen nuoremman ikäluokan sarjoissa (pois lukien kilpasarja).

- Mikäli joukkue pelaa useampaa sarjaa (kilpa-- peli- ja harrastesarja), päättää pelaajien nimeämisistä kuhunkin sarjaan joukkueen valmennus samoin kuin yksittäistenkin pelien kohdalla.

- G-E-junioreissa kilpailullisen menestyksen merkitystä ei yliarvioida. Tämä korostaa pelimäärän ja pelipaikkojen tasasista vaihtuvuutta.

- D-B-junioreissa kilpailullisen menestyksen merkitys alkaa korostua. Pelaajien roolitukset alkavat vakiintumaan, mikä vaikuttaa peliaikaan sekä pelipaikkojen pysyvyyteen.

- Vanhempien ei tule puuttua peluuttamiseen. Mikäli peluuttaminen herättää kysymyksiä, niin niistä voi ottaa yhteyttä joukkueenjohtajaan, joka tarvittaessa keskustelee asiasta valmennuksen kanssa. Jos erimielisyyksiä syntyy ja niitä ei joukkueenjohtajan kautta saada ratkotuksi, siirtyy asia seuran hallitukselle, jolloin sitä selvitetään seuran puheenjohtajan johdolla.