Ottelutapahtumien järjestäminen

KOTIOTTELUIDEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Jyväskylän Kiri&Kirittäret joukkueiden kotiottelut tulee järjestää niin hyvin kuin mahdollista ja vierasjoukkuetta arvostaen. Em. periaate näkyy esim. ottelusta/turnauksista riittävän aikaisin tiedottamisessa, ottelun tason edellyttämien tuomareiden käyttämisenä ja siinä, että pelikenttä vastaa tasoltaan sarjan vaatimuksia. Tulostaulua pidetään asianmukaisesti ja tulokset raportoidaan viipymättä. Ensijaisesti vierailijoille osoitetaan tarkoituksenmukaiset pukeutumis- ja peseytymistilat, jos niitä on rajallisesti saatavilla (kuten Yrttisuolla).

Mahdollisuuksien mukaan ottelutapahtumissa soitetaan taukomusiikkia ja ottelut kuulutetaan, jos se vain on mahdollista. Ottelun lähettäminen sähköisesti vierasjoukkueiden kotijoukoillekin on nykyisten some-palvelujen aikana suotavaa, jos siihen on välineet olemassa. Pääsääntöisesti seuran otteluissa on edullinen katsomokioski ja otteluja markkinoidaan mm. somessa, jotta saamme junioripesäpallolle näkyvyyttä ja katsojia peleihin.

 

OTTELUIDEN SIIRTÄMINEN

Pääsääntöisesti ottelut pelataan otteluohjelmassa määrättynä aikana. Ottelusiirtoja vältetään viimeiseen saakka. Mikäli ottelusiirtoja täytyy pakottavista syistä tehdä, joukkueenjohtaja hoitaa ne vähintään viikkoa ennen merkittyä ottelupäivää. Tällöin joukkueenjohtajan on ilmoitettava siirrosta viipymättä vastustajalle, otteluun nimetyille tuomareille ja Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelukeskukseen. Myös aluesarjaohjeita ja PPL:n kilpailumääräyksiä on seurattava huolella mahdollisten siirtotarpeiden kohdalla.